Aijaijai! Vielä kaksi kuukautta, ennen kuin pääsee vesille.

Jäiden lähtöä ja vesillelaskua odotellessa valmistelut on kohdennettu varusteluun. GPS-navigaattori on hankittu, ja sen asennusvalmistelut menossa. Hallinpoikaan tulee Seiwa Explorer 3 -plotteri. Black box -tyyppinen ratkaisu, johon voi liittää minkä tahansa VGA-näytön. Tosin kannattaa hommata näyttö, jossa on ulkoinen 12V-jännitettä syöttävä virtalähde, muuten menee invertterin kanssa pelaamiseksi. Itselleni sopivan löysin käytettynä Huuto.netistä. Plotterin kaveriksi tulee vielä luotain, sekin Seiwaa, sekä VHF-puhelin DSC-kutsulla (merkki President).

Pidemmän matkan viihdyttäjäksi täytyy myös hommata radio. Tähän hommaan ajattelin ihan tavallista autoradiota, ilman CD-soitinta, mutta USB/muistikorttituella.

Tuolla elektroniikalla mennäänkin sitten jonkin aikaa. Muu perusvarustus löytyy jo ennestään, joten sen hankkimiseen ei tarvitse paljoa rahoja uhrata. Myöhemmin, syksyn koittaessa, tullee ajankohtaiseksi jonkinmoisen lämmittimen hankinta, mutta ensin pitää kartoittaa markkinatilannetta.